KAUNIITA PAINAJAISIA JA MUITA PIENIÄ TAPAHTUMIA
- Eräänlainen päiväkirja siis
12.4.2019
Talvi ei halua luovuttaa ja verhoaa kylmällä viitallaan maan.
Turhaan.
Joutsenet ovat saapuneet, lumi häviää, linnut laulavat ja pajunkissat nuokkuvat tuulessa. Mukavaa.
6.4.2019
Olen vuoden aikana kokenut paljon. Kaikkea!
Saanut ystäviä, mikä näin aikuisena on mahtavaa. Ihania ihmisiä maailma pullollaan!
Koin myös ystävän menetyksen, mikä oli yllättävää, järkyttävää ja lopulta helpottavaa.
Ikä on merkinnyt enemmän, kasvaminen ja lasten aikuistuminen. Rakkaita aina vaan...
Myllerryksiä ja muutoksia. Jes!
26.3.2019
Valoa ja tuulta, ihan mahtavaa!
23.3.2019
Avasin eilen uuden keskustelun kunnan asukkaiden fb- sivuilla. Voi apua... Ei olisi kannattanut.
Nyt jo vähän naurattaakin, ja yöllä näköjään olivat jo siellä keskenäänkin riidelleet, eivät kuitenkaan aloittamastani asiasta, vaan humalatilasta. Että oliko sitä, ja jos oli, niin mitä se toiselle kuului, ja niin edelleen.
Matka täältä kaupunkiin ei ole kuin muutama kymmenen kilometriä, mutta henkisesti se on joillekin ylitsepääsemätön. Ja kaiken alla on pelko, osittain aiheellinenkin, mutta toiminta meneekin sitten yli normaalin järjen. Yleismaailmallista ja niin moneen asiaan sopivaa, kun oikein miettii. Pelko hallitsee ja ohjaa käytöstämme ja tekojamme.
Noh, itsepähän sitä kerjäsin, kuten viehkosti sain kuulla eräältä naiselta.
Nostan hattua niille, jotka jaksavat hiiltymättä keskustella sellaistenkin kanssa, jotka eivät kuuntele. Minä otan nyt opikseni, ja tästä lähtien vain tykkäilen ja jaan videoita kissoista.
21.3.2019
Huolta ja murhetta, ihan aitoa eikä vain pään sisäistä. Siihen hillitön ahdistus ja pitkään jatkunut päänsärky, ja soppa oli riittävän sakea, jotta en vain jaksanut. Luovutin, mutta aion vielä nousta, onneksi tiedän tämän kuvion jo hyvin. Kuin tanssisin tangoa paholaisen kanssa.
Olen kiitollinen, että olen vain saanut olla. Olen oikeasti onnekas.
5.12.2018
Myönteisen palautteen merkitys, huh huh... kuin hunajalla siveltäisiin... Tämän tunteen kun muistaisi, kun "oma itse" yrittää lannistaa.
16.10.2018
Muutos on mahdollinen, täytyy vain uskaltaa ja hakea! Opiskelu näin vanhempana on ihan erilaista kuin nuorena, vasta lukiosta päässeenä. Tekemisessä on jotain järkeä ja näköjään palautan jopa etuajassa tehtäviä, ihan uusi opiskelukokemus... Olenko aikuinen?
8.1.2018
Loka, marras, joulu. Uusi vuosi.
Värittömiä, verettömiä, väsyneitä viikkoja. Pilkahduksia ja pettymyksiä.
Hetki kerrallaan hengitellen.
Armo. Siinä voisi olla hyvä teema ja tavoite tulevalle.
Armo.
9.10.2017
Notkahduksen jälkeen näyttäisi olevan nousuakin.
Ehkä sitä täytyy välillä mennä ihan rähmälleen, haukkoa märkää maata, että tajuaa katsoa myös ylös edes pakosta. Vaikka onhan sitä jengiä mutalätäkköönkin hukkunut (ja omaan oksennukseensa tukehtunut).
1.10.2017
Täydellinen metsäreissu kaikille osallisille. Me löysimme suppiksia ja koira ihanan tuoretta hevonkakkaa.
28.9.2017
Koiralenkillä kiva kahina aamulla, puissa syksyn trendivärit. Turhan kylmän kostea ilma vain, vähän mälsä ja harmaa niin kuin fiiliskin.
Funtsaillessani eri tulevaisuuden vaihtoehtoja ja mutkutellessani suunnitelmiani mietin, että kuinkahan kauan sitä vielä onkaan tilivelvollinen vanhemmilleen, perheenjäsenilleen, lapsilleen? Vai tuleeko se hetki, ettei tarvitse selittää kenellekään mistään mitään? Ja jos tulee, niin onko sekään hyvä juttu, ylhäinen riippumattomuus ja vapaus sidoksista?
24.9.2017
Piipahdimme pikaisesti paikallisessa lauantaina. Yhdessä niistä sadoista, joita Suomen pikkupitäjät on pullollaan. Oli kuin aikahyppy kasarikuplassa.
Krepattuja hiuksia, lyhyitä valkoisia nahkarotseja, kireitä farkkuja ja pitkävartisia saappaita, AC/DC ja Popeda raikasi cover-bändin "tähänkö ollaan jätkät päädytty" -otteella.
Myönnän, humalatilani oli puutteellinen, olin selvästi liian selvä enkä päässyt oikein samalle tasolle natiivien kanssa. Yhden tosin autoin samalle tasolle kanssani, hän kun sätkytteli maassa selällään kuin koppakuoriainen. Voi sitä ihanaa kiitollisuuden ja kanssasisaren rakkauden määrää kun pääsi istumaan. Ja kappas, miehensäkin bongasi kun katse ei enää suuntautunut yläilmoihin.
Kuohuviini kotona kutsui ylittämättömästi. Kuulostipas snobilta...
Sosiaalisuus on raskasta!
Sunnuntaina oli haiku ja epämääräinen apeus kaiken päällä usvana. Äitini syntymäpäivillä mietin elämän rajallisuutta, perheen ja läheisten ystävien merkitystä ja elämän merkityksettömyyttä.
Sitä synnytään, eletään ja kuollaan. Siinäpä ne tärkeimmät.
22.9.2017
Olin viime yönä taas hereillä. Liikaa ajatuksia. Ärsytti.
Yhtäkkiä lattialla, sänkyni vieressä alkoi koiramme, portugalilainen rotusenhor nähdä unta. Jestas että hänellä varmaan oli sekä hauskaa että jännittävää, ja lopuksi vähän murisikin eli varmaan ihan sankarina näytti pupulle tai peuralle kuka on kingi. Jotenkin niin huvitti, että ärsytyskin haihtui.
Tämä touhotin on aika hiljainen nukkuja, mitä nyt kuopii lattiaa mukavammaksi. Patjakin olisi, mutta hän ehkä näkee laminaatissa enemmän mahdollisuuksia.
Kaksi edellistä, jo edesmennyttä ihanuutta sen sijaan näkivät useinkin unta. Parisen vuotta sitten kuollut, lähes 14 vuoden ikään päässyt murusemme, tuo Siperian viileä blondi, saikin viimeiset ajat juosta vain unissaan. Ja kyllä typykkä sitten menikin, kivuitta ja vapaana, hirmuisesti eläytyen. Siinä sitten sivusta seurasimme, annoimme toisen nauttia.
Kyllä me vahdimme, nuku vaan!
Ah, perjantai! Esikoisemme tulee kotiin! Pitäisiköhän leipoa...