AIVOMERENI LOISKAHDUS

Olen vallan unohtanut kuvat, ruokakuvat ja muut. Niitä kai kuuluu olla.

Sain joululahjaksi laadukkaat värikynät ja kunnon paperia. Hienovarainen ja kaunis tapa saada ajatusten ja luovuuden ja kaiken uuden lähde sulamaan pitkän jääkauden jälkeen. Mitään hienoa ei lähteestä tullut mutten sitä odottanutkaan.

Ensin vähän jopa jännitti. Öljyväreillä suhersin viimeksi 15 vuotta sitten ja puuväreistä oli vierähtänyt toinen mokoma. Mistä aloitan ja mitä teen ja mitähän tästäkin nyt tulee kun enhän edes osaa kunnolla piirtää! Tiedän nimittäin sen, sillä minulla on ystäviä jotka ihan oikeasti osaavat.

Pari tuntia kului kuin horroksessa. Yhtäkään rasittavaa ajatusta ei päässäni tuolloin liikkunut. Mitään en miettinyt enkä suunnitellut. Ihana flow.
Kolmannella tunnilla huomasin jo keskittymiseni herpaantuvan enkä olisi enää oikein jaksanut vapautua aktivoituneista arkikiemuroista. Lopettaminen ja viimeistely on aina niin vaikeaa ja teki jo mieli riipaista lehtiö ja kynät odottamaan seuraavaa kohtausta. Valmista kuitenkin tuli, ja jatkoin seuraavinakin iltoina.

Mitään kovin normaalia, järjellistä saati realistista käteni ei piirtänyt, mutten sitäkään odottanut. Enkä sitä kuinka kivaa "vapaa taiteilu" oli!

Aivomerestäni mateli outous. Mitähän muuta sieltä tuleekaan.

HILLITTÖMYYDELLÄ HOITOA

Hiljaiseloa, hiljaista eloa. Hetki kerrallaan.
   Hengitys sisään, hengitys ulos.
           Hengitys sisään, hengitys ulos.
Tavoitteeni eivät ole merkittävät ja tärkeät, pelkästään elintärkeät.

Törmäsinpäs loppuvuodesta typeryyteen, jonka kyllä tiesin olevan olemassa mutta jota en itse vielä ollut kokenut.
Olen nimittäin ollut siitä onnekas ja onnellinen, että terveyteen liittyvissä asioissa olen aina saanut apua. Aina. Nopeaa, asiallista ja riittävää. Usein vielä ihanien, aidosti välittävien ihmisten taholta. Toki joskus olen joutunut odottamaan, mutta niin kuuluukin.

Omalääkärini oli syksyllä sitä mieltä, että käynti spesialistilla olisi ihan paikallaan. Minäkin kallistuin samaan. Hän laittoi asian pikaisesti eteenpäin ja jäin odottelemaan.
Lopulta kirje saapui, muttei ajanvarauksen kanssa vaan tehokkaasti lääkärini selostus ja kohtelias pyyntö kuitattiin muutamalla rivillä turhaksi. Vastaanotolle pääsyni ei kuulemma kannata.
Syy? Toimintani ei vastauksen mukaan (minua näkemättä ja kuulematta) ole riittävän "haitallista". Eli enemmän pitäisi temmeltää ja toikkaroida. Juoda asunto, pelotella perhettä, viillellä itseään ja mitä näitä nyt onkaan, hip hei. Olenkin ollut täysin väärässä kun olen yrittänyt hillitä itseäni. Ei se homma näin toimi!
Vähän nyt itsetuhoisuutta beibi niin kyllä sitä sitten jotain keksitään! Älä himmaa vaan iso vaihde päälle!
Uhkapelillä, dokaamisella ja pettämisellä aukeavat portit terveyteen ja tasapainoon!  Halleluja...

Apua tai tarkemminkin hoitoa ei saa jos ei ole ulkopuolisen mielestä tarpeeksi huonossa kunnossa. Ei kai kuitenkaan ole mikään salaisuus, että ne tarpeeksi huonossa kunnossa olevat eivät sitten enää jaksakaan hakea apua. Ehkäpä tässä onkin kehiteltynä mukavan nerokas luuppi, rahaa säästyy kun jengi hoitelee itse itsensä pois turhaan kuleksimasta olon tullessa riittävän pahaksi.

Minä hengitän, minä elän. Enkä suostu aiheuttamaan muille kärsimystä tai "vahinkoa" vain jotta tavoitetila hoitoon pääsyksi saavutetaan. Jos sen takia en pääse tästä eteenpäin, niin no can do.

Hengitys sisään, hengitys ulos.

Hengitys sisään, hengitys ulos...