Hengitys sisään, hengitys ulos.
Hengitys sisään, hengitys ulos.
Tavoitteeni eivät ole merkittävät ja tärkeät, pelkästään elintärkeät.
Törmäsinpäs loppuvuodesta typeryyteen, jonka kyllä tiesin olevan olemassa mutta jota en itse vielä ollut kokenut.
Olen nimittäin ollut siitä onnekas ja onnellinen, että terveyteen liittyvissä asioissa olen aina saanut apua. Aina. Nopeaa, asiallista ja riittävää. Usein vielä ihanien, aidosti välittävien ihmisten taholta. Toki joskus olen joutunut odottamaan, mutta niin kuuluukin.
Omalääkärini oli syksyllä sitä mieltä, että käynti spesialistilla olisi ihan paikallaan. Minäkin kallistuin samaan. Hän laittoi asian pikaisesti eteenpäin ja jäin odottelemaan.
Lopulta kirje saapui, muttei ajanvarauksen kanssa vaan tehokkaasti lääkärini selostus ja kohtelias pyyntö kuitattiin muutamalla rivillä turhaksi. Vastaanotolle pääsyni ei kuulemma kannata.
Syy? Toimintani ei vastauksen mukaan (minua näkemättä ja kuulematta) ole riittävän "haitallista". Eli enemmän pitäisi temmeltää ja toikkaroida. Juoda asunto, pelotella perhettä, viillellä itseään ja mitä näitä nyt onkaan, hip hei. Olenkin ollut täysin väärässä kun olen yrittänyt hillitä itseäni. Ei se homma näin toimi!
Vähän nyt itsetuhoisuutta beibi niin kyllä sitä sitten jotain keksitään! Älä himmaa vaan iso vaihde päälle!
Uhkapelillä, dokaamisella ja pettämisellä aukeavat portit terveyteen ja tasapainoon! Halleluja...
Apua tai tarkemminkin hoitoa ei saa jos ei ole ulkopuolisen mielestä tarpeeksi huonossa kunnossa. Ei kai kuitenkaan ole mikään salaisuus, että ne tarpeeksi huonossa kunnossa olevat eivät sitten enää jaksakaan hakea apua. Ehkäpä tässä onkin kehiteltynä mukavan nerokas luuppi, rahaa säästyy kun jengi hoitelee itse itsensä pois turhaan kuleksimasta olon tullessa riittävän pahaksi.
Minä hengitän, minä elän. Enkä suostu aiheuttamaan muille kärsimystä tai "vahinkoa" vain jotta tavoitetila hoitoon pääsyksi saavutetaan. Jos sen takia en pääse tästä eteenpäin, niin no can do.
Hengitys sisään, hengitys ulos.
Hengitys sisään, hengitys ulos...